This page is available in Finnish only so far! Osta tämä levy Ostinatosta! Buy this record from Ostinato! Max Savikangas: Extraterrestrial UUCD102 Hinta/Price 20€ Instrumentaaliteoksia – cd 1 Instrumental works Instrumentaalisävellystyöni lähtökohtana on improvisaatio. Mieleen tulee, joko soittaessa tai ilman soitinta, musiikillisia ideoita, jotka ovat yleensä varsin lyhyitä. Joskus alkuideat eivät ole suoranaisesti musiikillisia, vaan paremminkin kinesteettisiä eli liikeaistiin liittyviä. Vaikutteita muista taiteista otan mielelläni; joskus jotakin tekstiä lukiessa, taulua katsellessa, performanssioin osallistuessa - ja näitä kokemuksia myöhemmin maistellessa – nousee tarve kommentoida aihetta omin sävelin. Alkuideoita pyörittelen tajunnassani ja kehossani sekä kokeilen soittamalla, ne jäävät itsepintaisesti vaivaamaan ja vaativat tulla soitetuksi aina välillä. Jotkut ideoista päätyvät lopulta kirjoitettuihin sävellyksiin asti, monet ideoista eivät koskaan saa tulla (tai eivät joudu) kiveen hakatuksi, vaan ne uppoavat takaisin tajunnanvirtaan. Jotkut ideat, vaikka päätyvätkin kirjoitettuun sävellykseen asti, eivät lähde paljoakaan alkuperäisestä muodostaan kehittymään, vaan jäävät ikään kuin signaaleiksi, kappaleen koukuiksi, joilla on sävellyksissäni usein jakson aloittava tai lopettava funktio. Alkuideoiden jatkotyöstöä teen nuottipaperilla, erilaisia opittuja tai itse keksittyjä sävellysmetodeja soveltaen. Minulle ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa säveltää, vaan voin vaihdella sävellysmetodeja tarpeen mukaan ja yrittää keksiä niitä lisää. Esittäjillekin voin antaa tavanomaista enemmän vapauksia, esim. improvisointiin. Sävellyksen ei välttämättä tarvitse olla joka esityksessä samanlainen. Sattumalla on sijansa musiikissani. Improvisoinnilla ja säveltämisellä on tietysti eroa. Pelkistäen: Improvisoijan on päätettävä juuri soittohetkellä, millaista musiikkia hän haluaa. Säveltäjällä taas on käytettävissään niin paljon aikaa kuin on tarpeen, ainakin periaatteessa. Mutta ehkä olisi mahdollista sallia virtailua näiden kahden musiikintekotavan välillä? En arvosta nuottikuvan kompleksisuutta sinänsä. Haluan nuotintaa musiikkini mahdollisimman yksinkertaisella tavalla. Pelkistäminen on valttia. Tärkeintä on musiikin kuunteleminen, ei lukeminen. Nostalgiamarssi alttosaksofonille ja pianolle (1993/99) Nostalgia March Kuuntele näyte! Nostalgiamarssi on kirjoitettu saksofonisti Olli-Pekka Tuomisalolle. Teos on ensimmäinen julkinen instrumentaalisävellykseni, jota aloin säveltää ollessani Sibelius-Akatemiassa ruotsalaisen säveltäjä Anders Eliassonin oppilaana. Teos jakautuu kahteen puoliskoon, joista ensimmäinen on tunnelmaltaan hapan ja toinen imelä. Alun perin ajattelin osia päinvastaiseen järjestykseen, mutta tämä ajattelu johti pattitilanteeseen, joka ratkesi vasta, kun välähdyksenomaisesti muutaman vuoden kuluttua oivalsin, että osien pitääkin olla päinvastoin. Tämän oivalluksen jälkeen sain teoksen valmiiksi nopeasti. Sattumoisin menin syyskuussa 1993 ensimmäiselle sävellystunnilleni Sibelius-Akatemian vierailevan sävellysprofessori Anders Eliassonin virka-asunnolle Eerikinkatu neljään Helsingissä etsien porraskäytävästä kuumeisesti sukunimeä Andersson. Muistelin nimittäin ensitapaamisesta kai jännittyneenä, että hänen nimensä olisi Elias Andersson. Lieneekö tämä tilanne, joka muuten johti suuurenmoiseen vuoden mittaiseen yhteistyöhön, jättänyt jonnekin mieleeni solmukohdan, joka heijastui kappaleen muotoratkaisuun? Autuaan laulu sooloalttoviululle (1994) Song of the Blissful Kuuntele näyte! Autuaan laulu on ensimmäinen sooloalttoviulusävellykseni vuodelta 1994. Teos on alun perin sävelletty koreografi Sanna Kekäläisen laajaan koreografiaan Autuaiden lauluja, jonka keskivaiheilla oli tanssijan ja alttoviulun duetto. Sain tehtäväkseni koreografian varsinaiselta säveltäjältä, Shoin Kankilta, keksiä soitettavani siihen itse. Kappaleen tömähtelevän ja kromaattisen alkuteeman löysin improvisoidessani harjoituksissa Helsingin Kaapelitehtaalla, kun tanssija Susanna Veijalainen esitteli duettojaksoon ajateltua koreografiaa. Muistaakseni teemaa innoitti tanssijan epätoivoisen ulvahteleva äännähtely. Autuaan laulujen esityksissä soitin duettojaksoa aluksi improvisoiden, mutta toistuvien esitysiltojen myötä soitteeni alkoi vakiintua, ja silloisen sävellysopettajani Anders Eliassonin ohjauksessa kirjoitin sävellyksen lopulliseen nuottiasuunsa. Teosta voi esittää joko alttoviulusoolona tai tanssijan ja alttoviulistin duettona, jossa muodossa sen konserttiolosuhteissa kantaesittivät tanssija Susanna Veijalainen ja alttoviulisti Janne Kannas vuonna 1994. Mainittakoon, että teoksen loppujakson aikana tanssijan tulee hypätä alttoviulistin reppuselkään, jonka puolestaan tulee siitä häiriintymättä soittaa teos loppuun. Danza alttoviululle ja harpulle (1995/97) Kuuntele näyte! Alttoviulu yhdistettynä harppuun toimii mielestäni paremmin kuin perinteinen alttoviulun ja konserttiflyygelin yhdistelmä; kumpikaan soitin ei peitä toista ja silti niiden sointiväreistä löytyy paljon yhtymäkohtia. Danzan sisäkkäisten musiikkien verkosto toimii idätys- munimis- tai maatuskanukkeperiaatteella: fraasit ja jaksot sisältävät pienen siemenen toisesta jaksosta, joka nousee myöhemmin kunnolla esiin (tai joka on jo ollut esillä), joka taas sisältää siemenen jostain toisesta jaksosta jne. Harmoniamaailman loin kahden terssin muodostamista yhdistelmistä. Harpun mielenkiintoinen viritys- ja pedaalijärjestelmä täytyi tässä ottaa huomioon. Tutulta haiskahtavia sointujakin saattaa esiintyä, mutta ei perinteistä vaan itse kehiteltyä soinnutuslogiikkaa noudattaen. Halusin aloittaa Danzan riuskasti, ilman melankolista hempeilyä, jollaiseen ei mielestäni ole näitäkään soittimia tarpeen latistaa. Joku taisi kutsua teoksen alkua Savikangas-planeetan kansanmusiikiksi. Kuolema työssään sooloalttoviululle (1997) Death at Work Kuuntele näyte! Kuolema työssään on toinen sooloalttoviulusävellykseni vuodelta 1997. Sävelsin sen virtuoosiseksi soolokappaleeksi Sibelius-Akatemian alttoviulunsoiton A-kurssitutkintooni. Teoksen nimi on viittaus kuvataiteilija Teemu Mäen tekstiin Joulua ei koskaan tule vuodelta 1994. Kuolema työssään sisältää monia itse kehittelemiäni soittotekniikoita, joilla olen pyrkinyt laajentamaan alttoviulun sointimaailmaa ja siten rikastamaan myös niitä sävellyksellisiä mahdollisuuksia, joita alttoviulu voi sooloinstrumenttina tarjota. Halusin esim. teoksen alkuun hieman samanlaisen soinnin kuin sähkökitaran ”feedback” eli kierto. Teoksen lopussa taas alttoviulu narisee ja murisee noin oktaavia matalammalta kuin mihin sen oikeastaan pitäisi pystyä. Pitääpä alttoviulistin lopuksi heretä laulamaan sana piip!, joka voisi viitata esim. sairaaloissa käytettävän sydämen monitorointilaitteen näyttämään suoraan viivaan ja laitteen päästämään piippaukseen potilaan sydämen pysähdyttyä (ainakin elokuvissa näin käy…). Tai sitten siihen, että ollaan saavuttu soittimen ilmaisukeinojen äärirajalle, ja on pakko ryhtyä laulamaan. Maito jousikvartetille ja lausujalle (1999) Milk Kuuntele näyte! Sävellykseni Maito lausujalle ja jousikvartetille syntyi taiteilija Teemu Mäen samannimisen tekstin törkkäisystä. Teksti esiintyy alun perin Mäen videoteoksessa, jonka lopuksi se kuullaan lausuttuna - samalla kun naisen pää akvaariossa peittyy hiljalleen maitooon. Olin sen verran vaikuttunut, että halusin heti säveltää tekstiin pohjautuvan teoksen. Maito on teostyypiltään melodraama, jollaisia nykyään turhan vähän enää sävelletään. Käpyrauhassilmä sorsapillille, neljälle alttoviululle ja lausunnalle (1999) L'Anus Solaire Kuuntele näyte! Käpyrauhassilmä sisältää lausuttuja viitteitä merkillisen ranskalaisen filosofi ja kirjailija Georges Bataillen (1897-1962) samannimiseen tekstiin L'Anus Solaire (suom. Tiina Arppe, Gaudeamus Kirja 1998). Teos on sävelletty suoraan stemmoiksi. Kunkin soittajan tehtävä on soittaa omaa stemmaansa omassa tempossa, mutta samalla hänen tulee kuitenkin seurata muiden antamia kohtaamispaikkojen signaaleja tai itse antaa niitä muille. Sorsapillisoolo on puhelaulun tapaan säveltasojen suhteen viitteellisesti notatoitu, ymmärrettävistä syistä. Joutsenlaulu bassopasuunalle, triangeleille ja kahdelle mandoliinille (2000) Swan song Sävelsin Joutsenlaulun Helsingin Ateneumin taidemuseon tilauksesta Hugo Simberg –näyttelyn avajaisiin keväällä 2000. Sävellystyön lähtökohtana, instrumentaatiota myöten, oli suomalaisen kuvataiteilija Hugo Simbergin (1873-1917) samannimimen pieni viivasyövytystekniikalla tehty grafiikkatyö vuodelta 1899, jossa mies makaa maassa mahallaan, mandoliini vieressään. Liekö sammunut kesken soitannan vai kuollut? Hänen vieressään kolme pienempää alastonta miekkosta – tarkemmin katsoen ne ovat hännäkkäitä piruhahmoja - soittavat mandoliinia, isoa pasuunaa ja triangelia. Toisena vaikuttimena sävellystyölle oli kantaesityspaikan, Ateneumin toisen kerroksen pääsalin akustiikka, jossa on n. kahdeksan sekunnin mittainen jälkikaiku. Valitettavasti vain en tullut ajatelleeksi sitä, että kun sali on täynnä ihmisia, niin jälkikaiunta-aika lyhenee huomattavasti! Johdin kantaesityksen, ja järkytys oli sekä minulle että soittajille melkoinen, kun pasuunan ensimmäinen ele ei jäänytkään kaikumaan mahtavana tilaan, vaan kuoli melkein heti pois! Esitys meni alkujärkytyksestä toivuttuamme kuitenkin hyvin. Tämä levyllä oleva äänite on äänitetty salin ollessa tyhjillään, jolloin kuulemme teoksen sellaisessa akustiikassa kuin pitääkin. Extraterrestrial sooloalttoviululle (2001) Kuuntele näyte! Extraterrestrial on sävelletty vuonna 2001 pakolliseksi teokseksi ensimmäisiin Pohjoismaisiin alttoviulunsoittokilpailuihin Helsingissä. Teos sisältää monia improvisoidessa keksimiäni soittotapoja, esim. "pyörivä jousi", ”venytyssärinäpizzicato” ja "peilipizzicato". Kappaleen ääniala on kuusi oktaavia ja pieni terssi, mikä lienee epävirallinen sooloalttoviulukappaleiden maailmanennätys (ilman scordaturan käyttöä). Teoksen nimi Extraterrestrial on englantia ja viittaa maapallon ulkopuoliseen asiaan tai olioon. Sävellyksen nimenä sillä on itselleni mm. seuraavia mielleyhtymiä: Millainen voisi olla maapallon ulkopuolinen olio? Millaista olisi sen musiikki? Olisiko sillä - vai pitäisikö sanoa hänellä - tunteita? Millainen olisi UFO:n laskeutuminen, kulttuurien yhteentörmäys ja UFO:n singahdus takaisin avaruuteen? Mitä on toiseus yleensä? Mitä on tiedostamattoman ja tietoisuuden välinen kitka? Mitä tarkoittaa muukalaisuus, entä vieraantuneisuus? Lisäksi minua viehätti Extraterrestrial -sanan mielenkiintoinen sointi lausuttuna. Extraterrestrialin ajallinen rakenne on luvun seitsemän läpäisemä seuraavilla tavoilla: Teoksen laskennallinen kesto 7 min. Siinä on seitsemän jaksoa. Viimeinen jakso on seitsemän kertaa pitempi kuin ensimmäinen. Jokainen jakso jakautuu seitsemään fraasiin. Jokaisen jakson sisällä viimeinen fraasi on seitsemän kertaa pitempi kuin ensimmäinen. Tässä ei ole mitään numeromystiikkaa takana, vaan koska sovimme tilaajan kanssa sävellyksen kestoksi seitsemän minuuttia, otin siitä idean käyttää lukua seitsemän ajallisten kestojen suunnitteluperiaatteena. Todellisuudessa esitys saattaa soittajan valitsemista tempoista riippuen olla hieman pitempi (harvoin lyhyempi teoksen äärimmäisestä haastavuudesta johtuen). Mainittakoon, että tämä levyllä kuultava versio on kooste 64 otosta. Laskeskelin, että jos esittäisin Extraterrestrialin tuhat kertaa konsertissa, niin yksi esitys saattaisi olla yhtä hyvä kuin tämä kooste. Hätätiloja 19 soittajalle (2002) Emergencies Kuuntele näyte! Sävelsin Hätätiloja pianistisäveltäjä Pessi Levannon aloitteesta pidettyyn Uusinta-kamariyhtyeen konserttiin, jossa kohtasivat jazz-musiikin ja nykymusiikin improvisaatiokeinovarat. Hätätiloja saattoi konsertin teeman mukaisesti nykymusiikki- ja jazztyyliset improvisaatiotavat keskenään vuorovaikutukseen. Teos sisältää pääosin improvisoituja jaksoja. Ainoastaan alku (rumpustemmaa lukuun ottamatta) ja loppu ovat kokonaan nuoteiksi kirjoitetut. Improvisoinnin lähtökohdiksi olen antanut muusikoille erilaisia viitteitä, joissa yhdistellään seuraavia elementtejä: a) muutama tahti nuottikirjoitusta, josta jatkaa, b) sanallisia ohjeita, c) skaala ja/tai sointu, jonka pohjalta improvisoida, d) lyhyt fraasi, jota voi toistaa varioiden sekä e) rytmimalli. Kapellimestarin tehtävä - alun ja lopun tavanomaisen johtamisen lisäksi – on muotoilla teoksen kestosuhteet. Hän kuuntelee improvisaatiota ja useimmiten päättää, milloin on aika siirtyä eteen päin. Hätätilojen alkujakson ideaksi keksin ikään kuin hätääntyneesti sinne tänne sutivan olion (rummut), joka yrittää henkensä kaupalla väistellä taivaalta putoilevia esineitä (tuttisoinnut). Elektroakustisia teoksia – cd 2 Electroacoustic works Ratkaiseva kokemus siitä, että säveltäminen voisi olla jotain minulle, tapahtui vuonna 1988 Helsingin Yliopiston musiikkitieteen laitoksen studiossa studiokurssin harjoitustehtävää tehdessäni. Minulla oli muutamassa kelanauhurissa äänimateriaaleja, ja tehtävänä oli yhdistellä niitä eri tavoin miksauspöydän avulla. Tajuntani räjähti! Ryhdyin valtavalla innolla tekemään kaikenlaisia äänikokeiluja studiossa ja säveltämään omia elektroakustisia teoksia. Äänentallennuksen avulla ääni voidaan fyysisesti erottaa lähteestään. Kaiuttimet muodostavat virtuaalisen akustisen tilan (virtual acoustical space), joka antaa monia taiteellisia ja ilmaisullisia mahdollisuuksia. Lisäksi äänen muokkausmahdollisuudet (sound processing) ovat puhjenneet täyteen kukkaansa tietokoneen ansiosta. Nykyään mikä tahansa kuviteltavissa oleva ääni on mahdollista tuottaa. Kun kaikki on mahdollista, mitä siis kannattaisi tehdä? Voidaan puhua äänisäveltämisestä (sound composition), jossa taiteilija säveltää suoraan ääniä (vrt. perinteinen säveltäminen nuottien kirjoittamisena partituuriin). Mikä tahansa ääni voidaan ottaa sävellyksen lähtömateriaaliksi (source material), ja ainoastaan säveltäjän mielikuvitus on rajana sille, miten valittua ääntä voidaan muokata. Äänisäveltämisen tuloksena syntyvä musiikillinen rakenne riippuu äänimateriaalien välille luoduista, kuultavissa olevista suhteista. Keskitytään siis siihen, mitä voidaan kuulemalla havaita ja mitä voidaan teknisesti (akustisesti tai matemaattisesti) äänestä kuvailla. Tietynlainen tutkiva lähestymistapa on äänisäveltämisessä mukana. Saattaa tulla odottamattomia löytöjä ja toisaalta virhearviointeja, jotka pitää pystyä itselleen myöntämään. Elektroakustisen musiikin on ollut hieman vaikea saavuttaa yleisempää (tai edes akateemista) arvostusta. Johtuisiko tämä siitä, että partituuri usein puuttuu? Ajatellaanko kenties, että ainoastaan kirjoitettu musiikki on taiteellisesti vakavasti otettavaa? Tähän uskottavuusongelmaan erilaiset tulosteet (graphs), esim. sonogrammianalyyseista (sonogram alnalysis) tuotetut kuuntelupartituurit voisivat tuoda parannusta, elleivät sitten asenteet ole vähitellen muuttumassa avoimemmiksi. Tähänastisissa elektroakustisissa sävellyksissäni olen useimmiten pitäytynyt hyvin mutkattomassa työprosessissa: a) äänitän kiinnostavia äänitapahtumia ympäristöstä tai tuotan sellaisia itse studiossa b) valitsen äänittämistäni materiaaleista parhaat palat c) sommittelen näistä paloista sävellyksen. Mitään kovin intensiivisiä muokkausprosesseja en ole tähän mennessä halunnut tehdä. Syy lienee se, että olen ollut (liian?) ihastunut ääniin juuri sellaisinaan kuin ne äänitettäessä nauhalle tai muulle medialle ovat tarttuneet ja siihen, minkälaisia mielikuvituksellisia sommitelmia niistä voi saada aikaan. Jossain vaiheessa arvelin jopa potevani kaikuallergiaa, koska huomasin pyrkiväni siihen, että ääni on raakana, kaikessa karheudessaan, mahdollisimman läsnä kuulokuvassa. Jatkossa tulen luullakseni käyttämään äänenmuokkauksen keinovaroja laajemmin hyväkseni. Tyyppiesimerkki tällaisesta voisi olla teos, joka kokonaisuudessaan olisi muokkaamalla johdettu vain yhdestä lähdeäänestä. Virralla (1991) Flow Kuuntele näyte! Ensimmäinen julkisesti esitetty sävellykseni, Virralla (1991), on tehty äänimaisemaksi (sound landscape) kuvataiteilija Catarina Ryöpyn valokuvanäyttelyyn. Tunnelmaltaan Virralla on herkkä, rauhallinen ja mietiskelevä. Sävellys etenee kahden vuorottelevan jakson avulla, ikään kuin ketjurondossa: A – episodi –A1 –episodi – A2 –episodi jne.. Tämä muotoratkaisu soveltui seitsenminuuttisen sävellyksen saumattomaan luuppaamiseen, eli kertaamiseen yhä uudelleen siten, ettei alkua ja loppua oikeastaan ole. Näin ollen teoksen kuuntelemisen voi aloittaa mistä kohtaa tahansa, mikä sopii hyvin taidegalleriaan, jossa ihmiset tulevat ja menevät. A-jaksoissa kivien naksautuksista vastakkain on muodostettu eleitä, joiden huippukohdassa häivähtää seuraavan jakson äänimateriaalia. Episodijaksot ovat ikään kuin pistäytymisiä kuulokuvituksen avulla erilaisiin merellisiin akustisiin paikkoihin, kuten rannalle, johon aallot iskeytyvät, tai satamaan, jossa kuuluu veneiden kiinnitysköysien narinaa, lokkien naurua ym., tai narskuvan lumiselle jäälle. Nämä pistäytymiset eivät ole tosiäänityksiä mistään olemassa olevasta paikasta, vaan laatimiani koosteita omista äänityksistä ja muualta hankituista äänimateriaaleista. Naksautuseleiden ajalliseen organisointiin käytin avukseni Kai Lassfolkin tarkoitusta varten laatimaa pientä tietokoneohjelmaa, jolla sain aikaiseksi halutun pituisia, hidastuvia tai kiihtyviä repetitioviuhkoja. Esitystila oli Helsingin Kruunuhaan kellarigalleria Laterna Magicassa, jossa on maalattia. Valokuvat olivat etäännytettyjä Turun ja Ahvenanmaan saaristossa otettuja luontokuvia, joissa esim. kallion uurteista ja muodoista oli rajattu esiin mielenkiintoisia kohtia. Sävellys soi tauotta näyttelytilassa. Siirtymä autoja vilisevän Kruunuhaan kevätauringosta ikkunattomaan, pimeään, matalaan, maalattiaiseen, lähes kaiuttomaan kellariin, jossa ikkunankarmit valokuvineen roikkuivat kohdevalaistuina ilmassa ja sävellykseni soi, oli mielestäni tehokas. Näyttelytilan keskellä oli tuoli. Galleristi kertoi, että monet päiväsaikaan kävijät istuskelivat yksinään pitkiäkin aikoja näyttelytilassa. Huuto (1992) Scream Kuuntele näyte! Huudossa koriseva miesääni laskeutuu asteittain yhä alemmas ja alemmas, kunnes jäljelle jää vain tärinää, jytinää, putputusta ja pulputusta. Transponointi on toteutettu näytteenottotaajuutta (sample rate) vaiheittain (kromaattisen asteikon pykälin) pienentämällä, jolloin ääni samanaikaisesti sekä madaltuu että hidastuu, ja tuntuu lopulta katoavan olemattomiin. Vaikutteena Huudolle on ollut lapsena näkemäni mustavalkoinen tieteiselokuva Mies joka kutistui (Incredible shrinking man, 1957, ohj. Jack Arnold). Kuvittele, että seisoisit korisevan miehen edessä, ja sitten alkaisit itse yhtäkkiä kutistua yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, aivan olemattomiin. Tällöin kuulemasi korina muuttuisi yhä matalammaksi ja matalammaksi, lopulta pelkäksi tärinäksi ja jytinäksi, kunnes voisit havaita miehen äänihuulten yksittäiset heilahtelut. Lopulta et voisi enää kuulla niitäkään, koska kutistuttuasi kuuloalueesi olisi muuttunut. Tämä on tietysti aivan lapsellinen kuvitelma. Pallot (1992) Balls Kuuntele näyte! Pingispallon, superpallon, tennispallon, koripallon ja jalkapallon pompahtelut puulattialla – ja välillä flyygelin sisällä - ovat olleet Pallojen lähdeääninä (source sound). Teos on tähän mennessä lyhyin sävellykseni, pieni konkreettinen sommitelma. Zoom (1992) Kuuntele näyte! Zoomin sävellystyötä varten kehittelin työkalukseni melko yksinkertaisen konkreettisten äänten typologian (typology of concrete sound materials), jossa äänet luokiteltiin sen perusteella, miten ne asettuvat akselille sileä-karhea (smooth-grainy). Teoksen kokonaismuotoa voidaan pitää asteittaisena siirtymänä tässä typologiassa sileästä karheaan kolmen jakson aikana: ensimmäisessä jaksossa kuullaan siirtymiä jatkuvilla ”silitysäänillä” (ilmastointiventtiilin suhina, kynnen raavintaa nailonkangasta vasten jne.), toisessa hankaus- ja harjaus- ja ravistusäänillä sekä kolmannessa jaksossa erilaisilla napsutus- ja kolisteluäänillä. Noudattelin Pierre Schaeffermaista konkreettisen musiikin estetiikkaa (concrete music) myös siinä mielessä, että pyrin häivyttämään äänien alkuperän, ja säveltämään keskittyen vain niiden kuultuihin ominaisuuksiin. Jokainen fraasi alkaa stereokuvassa (stereo image) vasemmalta ja siirtyy oikealle äänitypologiasiirtymää (sound typology transition) seuraillen. Jokainen lähdeääni (source sound) on äänitetty pitäen mikrofonia niin lähellä äänilähdettä (sound source) kuin mahdollista. Pyrin tällä äänitystekniikalla (recording technique) saavuttamaan vaikutelman siitä, että kuulokuvaa (sound image) on ikään kuin zoomattu äärimmäisen lähelle. Kaikenlainen kaikujen (reverb) ja viiveiden (delay) lisäily oli tämän takia tiukasti kielletty. Zoomista on olemassa värillinen graafinen kuuntelupartituuri (graphical listening score). Laulu (1992) Song Kuuntele näyte! Laulu on surrealistinen äänitarina (sound story), joka on estetiikaltaan sarjakuvamainen. Koomiset tunnelmat ja rinnastukset ovat teoksen keskiössä. Lisäksi, toisin kuin Zoomissa, ovat Laulun äänilähteet (sound source) useimmiten melko helposti tunnistettavissa, mikä myös tekee teoksesta mielestäni melko helposti lähestyttävän. Käytin omaa ääntäni lähdeääninä paljon. Ein Tod folgt dem Andern (1994) Kuuntele näyte! Teos on yhteistyö Teemu Mäen kanssa. Mäen teksti Joulua ei koskaan tule oli sävellystyön lähtökohtana. Teos on triptyykki, ja varmaankin Mäen vaikutuksesta teoksen muoto on ikään kuin laatikkomainen. Aluksi kuulemme tekstin suomeksi lausuttuna, sen jälkeen seuraa ”teurastusidylli”, ja lopuksi kuulemme melodraaman alttoviululle ja lausujalle, jossa sama teksti toistetaan englanniksi. Iho (1994) La Peau Kuuntele näyte! Iho on äänimaisema Catarina Ryöpyn taidenäyttelyyn, joka pidettiin Helsingin Kruunuhaan kellarigalleria Laterna Magicassa, yhdessä sen pienessä huoneessa. Näyttelyyn oli ripustettuna muutama pienen pieni abstrakti sekatekniikkamaalaus, vaikuttiminaan Ryöpyn Pariisissa viettämä työskentelyjakso. Äänimaisemassa tavoittelin erilaisissa kaupunkitiloissa liikkumisen tuntua, yksinäisyyden tunnetta väkijoukossa. Kuuntelemisen voi aloittaa mistä kohtaa tahansa teosta. It all Comes Down to the Money (1995) Kuuntele näyte! Teos on yhteistyö Teemu Mäen kanssa. Aluksi kuulemme Mäen kirjoittaman englanninkielisen monologin Mäen itsensä lausumana, jonka alta alkaa nousta Mäen jostain sämpläämä hip-hop –groove, aluksi väärin päin käännettynä, ja jonka muljahdettua oikein päin kuullaan rock-henkinen särösoolo. Se on soitettu sähköisesti muokatulla alttoviululla, ei sähkökitaralla. Jälleen teoksen muoto on hyvin pelkistetty, Mäen kanssa tekemillemme yhteisteoksille tyypilliseen tapaan. Fuga in Memoriam (1996) Kuuntele näyte! Fuga in Memoriam on kokellinen yhteistyö klarinetisti Mikko Kauppisen (nyk. Raasakka) kanssa. Teos on toteutettu studiossa moniraitaäänityksenä siten, että Kauppinen improvisoi B- Es- ja bassoklarineteilla antamieni ohjeiden mukaan neljä kertaa sovitun kestoisen jakson musiikkia, ja Kauppisen soittaessa prosessoin ääntä tosiaikaisesti GRM tools -tietokoneohjelman avulla. Edellisiä ottoja ei lainkaan kuunneltu uusia äänitettäessä, mistä seurasi, että meidän täytyi turvautua kontrapunktin luomisessa pelkästään muisteihimme. Näin syntyi osin ennalta-arvaamatonta moniäänistä tekstuuria. Äänenprosessoinnin tuloksena klarinetti on lisäksi muuntunut ajoittain melko tunnistamattomaksi. Alttoviulupläjäys (1997) Viola Splash Kuuntele näyte! Alttoviulupläjäys on monikielinen melodraama kuudelle lausujalle ja kahdeksalle alttoviululle Teemu Mäen tekstiin Joulua ei koskaan tule. Samoja lauseita kullaan puhuttuna eri kielillä päällekkäin ja limittäin. Alttoviulun osuudet ovat myös usein päällekkäisiä variantteja samasta aiheesta. Alttoviulupläjäys on olemassa ainoastaan äänitteenä ja sen konserttiversio on kahdeksankanavainen (8-channel), jolloin sävellyksen tilaelementti pääsee parhaiten toteutumaan. Poissa/Läsnä (1997) Absence/Présence Kuuntele näyte! Poissa/Läsnä on äänimaisema Catarina Ryöpyn valokuvanäyttelyyn. Valokuvat oli otettu enimmäkseen Pariisin katakombeissa, joten pääkallot ja luukasat olivat näyttelyn kuvastoa. Poissa/Läsnän lähdeääninä olen käyttänyt mm. taiteilijan Pariisin kaduillla ja katakombeissa äänittämiä äänimateriaaleja sekä hänen omaa päiväkirjanomaista puhettaan ääninauhurille. Kuuntelemisen voi aloittaa mistä kohtaa teosta tahansa. Kuoleman Puutarha (2002) The Garden of Death Kuuntele näyte! Kuoleman puutarha syntyi Hugo Simbergin maalausten Syksy I, Ihmeellinen kukka, Halla, Satu I, Kuoleman puutarha ja Haavoittunut enkeli innoittamana. Äänilähteinä olen käyttänyt kuutta omatekoista soitinta, nk. soittoveistosta, jotka suunnittelin ja rakensin yhdessä tutkijasäveltäjä Kalev Tiitsin kanssa vuonna 2000 käytettäväksi lasten sävellyspajassa Hugo Simbergin teoksiin liittyen. Näiden soittoveistosten suunnittelun lähtökohtana olivat Simbergin em. maalaukset. Lasten sävellyspaja oli käynnissä Helsingissä, Ateneumin taidemuseossa keväällä 2000. Siellä syntyi kolmessa kuukaudessa n. 900 uutta elektroakustista sävellystä. Seurattuani lasten mutkattoman innovatiivista työskentelyä Ateneumin sävellyspajassa halusin lopulta itsekin säveltää teoksen hyödyntäen em. soittoveistoksia. Sävellyksen selkärangan muodostavat toistuvat, 3,5 metriä korkealla Ihmeellisellä Kukkaharpulla soittamani näppäilyt ja jousella vetäisyt. Kuulemme mm. käpyjen, puumunien, olkien, simpukoiden, puunappien, muoviputken, muovisen luurangon ja sireenin manipuloinnista syntyviä ääniä. Teos on koostettu n. 600 äänileikkeestä. Kuoleman puutarhan musiikillinen muoto on staattinen, ei-prosessiivinen, mielikuvana on ikään kuin laajennettu, ajan pysähtyessä mahdollistuva eri puolilta tarkasteltu exitus-hetki eli kuoleman hetki. Kukkaharpun näpäykset ja jousella vedot toistuvat läpi teoksen vääjäämättä yhä uudelleen ja uudelleen, mutta alkua ja loppua lukuun ottamatta eivät koskaan täysin samanlaisina. Teksti: Max Savikangas Copyright 2000-03 Uusinta Publishing Company Ltd.